VILPEn jokainen työntekijä saa käyttää yhden työpäivän vuodessa hyväntekeväisyyteen

Vilpe // Wasastars

VILPE Oy on tehnyt muutamana vuotena isoja rahallisia lahjoituksia alueen hyväntekeväisyyteen. Tänä vuonna ilmanvaihto- ja erikoiskattotarvikkeita valmistava VILPE aikoo lahjoittaa myös aikaa hyväntekeväisyyteen.

– Rahasumma on yksi tapa lahjoittaa. Jos pystymme lahjoittamaan ajankäyttöä, niin se on meidän seuraava steppi, sanoo VILPE Oy:n toimitusjohtaja Tuomas Saikkonen.

Yritys linjasi muutama vuosi sitten, että liikevaihdosta 0,3 prosenttia laitetaan alueelle takaisin muun muassa paikallisten urheiluseurojen sponsorointina sekä lahjoituksina hyväntekeväisyyteen.

– Tänä vuonna aiomme lahjoittaa jokaiselta työntekijältä yhden päivän hyväntekeväisyyteen, Saikkonen kertoo.

Tämä käytännössä tarkoittaa sitä, että työntekijä voi tehdä yhden työpäivän ajan hyväntekeväisyyttä ja saa siitä normaalisti palkkaa.

Kynnys matalaksi

Joulun alla VILPEn työntekijät pääsivät ensimmäistä kertaa kokeilemaan tätä käytännössä, kun he kävivät jakamassa Vaasan Lähimmäisyhdistyksen joulupusseja.

– Saimme viikon ilmoittautumisella kolmekymmentä työntekijää mukaan, kertoo Saikkonen, joka itsekin oli jakamassa joulupusseja ovelta ovelle.

VILPEn Mustasaaren Lintuvuoressa sijaitsevalla tehtaalla työntekijöitä on noin 80.

– Tulevaisuudessa haluaisimme järjestää useampia vastaavia tempauksia vuodessa ja työntekijät voivat ilmoittautua mukaan sellaiseen, joka heitä eniten kiinnostaa. Toivon myös, että tämä madaltaa kynnystä ja innostaa työntekijöitämme tekemään hyväntekeväisyyttä myös omalla vapaa-ajallaan.

Isona ajatuksena Saikkosella on saada alueen muut yritykset mukaan lahjoittamaan aikaa hyväntekeväisyyteen. Pienemmille yrityksille ajan lahjoittaminen voi olla rahalahjoitusta sopivampi tapa tehdä hyväntekeväisyyttä.

– Jos saamme haastettua ja sparrattua muita alueellisia toimijoita ja isoja firmoja mukaan, niin sillä voi olla jo merkittävä vaikutus.


Merkittävä summa hyväntekeväisyyteen

Viime vuoden lopussa VILPE teki yhteensä yli 10 000 euron lahjoitukset. Lahjoituksia saivat Turvakoti Pellas, Hope ry, Wasa Stars, Eppulit ry, Vaasan Kissatalo ja Vaasan Lähimmäisyhdistys.

Lisäksi lahjoituksia tehtiin myös maissa, joissa VILPEn tytäryhtiöt toimivat. 

Essi Melenderillä oli jo paikka kisakoneeseen, mut...
Nestori Mannila tähtää olympialaisiin

Related Posts

By accepting you will be accessing a service provided by a third-party external to https://wasastars.fi/